Vielä sadan vuoden päästäkin

”Jos perinteet on paskaa, niitä tulee voida muuttaa.” Näin sanottiin minulle istuessani Staabin toimistolla fuksivuoteni keväällä toimiessani tapahtumavastaavana. Lausahduksen sanojana toimi eräs nyttemmin jo valmistunut staabilainen, mutta tuohon lausahdukseen...

Kahvipöytäkeskustelu puuttuu

Lauantaina 10. lokakuuta vietettiin maailman mielenterveyspäivää. Päivän teemana oli tänä vuonna kuunteleminen, koska se miten tulemme kohdatuiksi ja kuulluiksi, vaikuttaa mielen hyvinvointiin. Päivän viettämiseen kannustettiin pysähtymällä kohtaamaan ihmisiä...

Liikunta ei ole liikunnallisten etuoikeus

Alkuun pieni tilannekatsaus Staabin liikuntasektorilta: SportUnin punttisaleilla on hyvä meininki. Kaverin kanssa käydään noin 6 – 9 kertaa viikossa nostamassa rautaa. Salitreeni alkaa jo kotona parin litran proteiinitankkauksella. Kotoa sitten kohti Atalpaa ja...

Valmennuskurssi 2020

Tervehdys staabilaiset! Vuonna 2020 järjestettiin toista kertaa hallintotieteiden valmennuskurssi. Kurssi oli alun perin tarkoitus toteuttaa lähtökohdiltaan saman tyylisenä kuin ensimmäisenä vuonna, kuitenkin poikkeustilanteen vuoksi kurssiin päädyttiin tekemään...