Edunvalvonta

Koulutuspoliittiset asiat koskevat jokaista opiskelijaa. Siksi ainejärjestöt ja opiskelijat ovat olennainen toimijaryhmä opetuksen kehittämistyössä.

 

Koulutuspolitiikka on sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista ja opintojen sujuvuudesta huolehtimista että koulutukseen liittyvien ajankohtaisten asioiden käsittelyä. Koulutuspolitiikalla pyritään kehittämään opetusta, koulutusjärjestelmää sekä opintojen ohjausta. Koulutuspoliittisen edunvalvonnan painopisteet ovat ainejärjestötasolla mm. tenttituloksien valmistuminen ajallaan, kurssien työmäärän kohtuullistaminen sekä opiskelijan oikeudenmukainen kohtelu.

Staabin koulutuspoliittinen vastaava – ”kopo” – toimii linkkinä henkilökunnan sekä opiskelijoiden välillä. Opiskeluun liittyvissä asioissa on siis helppo kääntyä kopon puoleen, jotta huolet, murheet ja toiveet saadaan vietyä henkilökunnan tietoon ja näin asioita saadaan vietyä eteenpäin käsiteltäväksi. Usein juuri ne ”pienet” asiat, jotka vaivaat opiskelijaa, vaivaavat monia muitakin.

Staabin koulutuspoliittinen edunvalvonta ja tutkinto-ohjelman kehittäminen tapahtuu usealla tasolla. Hallintotieteiden etuja ajavat monet opiskelijaedustajat. Lisäksi tältä sivustolla löydät koulutuspoliittisten termejen avausta.

Pääset nopeasti etsimääsi kohtaan alla olevien painikkeiden avulla.

 

Opintoneuvonta

Tarvitsetko apua tai neuvontaa opinnoissa?

Yksinkertaisissa kysymyksissä tai jos et tiedä kehen ottaa yhteyttä niin ota yhteyttä Staabin koulutuspoliittiseen vastaavaan koulutuspolitiikka(at)staabi.fi.

Hallintotieteiden opintoasiat: hal.opiskelu.tau(at)tuni.fi (täältä tavoittaa koulutusasiantuntijan ja opintoneuvojat). Tiedekunnan ohjaustahot ja yhteystiedot löytyvät täältä

Suoritusksiin, kokonaismerkintöihin ym. ja muihin valmistumisasioihin liittyvät kysymykset voi ohjata osoitteeseen mab.opiskelu.tau(at)tuni.fi.

Tiedekuntamme opintopäällikkö

Heli-Maija Tontti
Puh.  040 1901 232
Sähköposti: heli-maija.tontti(at)tuni.fi
Työhuone: Pinni A2037
Vastaanotto: Sopimuksen mukaan

Hallintotieteiden koulutusasiantuntija

Aino Nordling
Puh. 050 3186822
Sähköposti: hal.opiskelu.tau@tuni.fi
Pinni A2038
Voit varata ajan koulutusasiantuntijalle tämän linkin kautta.

Koulutuspoliittinen palaute

Epäiletkö, että opiskelijan oikeuksiasi on laiminlyöty? Eikö tenttiarvosanaa kuulu, vaikka kurssi on päättynyt jo kolme viikkoa sitten? Tai onko sinulla muita opintoihin liittyviä ongelmia tai haasteita? Ei hätää, tällä lomakkeella voit olla matalalla kynnyksellä Staabin koulutuspoliittiseen vastaavaan, jopa anonyymisti! Otathan kuitenkin huomioon, että jos otat yhteyttä anonyymisti, koulutuspoliittinen vastaava ei voi olla sinuun yhteydessä asian edetessä. Mikäli siis haluat, että viestiisi vastataan, jätäthän yhteystietosi lomakkeelle. Saat yhteyden koulutuspoliittiseen vastaavaan myös sähköpostitse osoitteesta koulutuspolitiikka@staabi.fi.

 

    Koulutuspoliittinen edunvalvonta ja opiskelijaedustajat

    Staabin koulutuspoliittinen edunvalvonta ja tutkinto-ohjelman kehittäminen tapahtuu usealla tasolla. Nämä elimet, niiden kuvaukset ja hallintotieteiden edustajat siellä löydät tästä.

    Johtamisen ja talouden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto

    Tiedekuntaneuvosto osallistuu koulutuksen kehittämiseen päättämällä yksikön strategisista linjauksista, opiskelijoiden valintaperusteista, tutkielmien arviointiperusteista sekä hyväksymällä tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmat ja opetusohjelmat. Tiedekuntaneuvostoon opiskelijaedustajat haetaan Trey:n erillisen halloped-haun kautta.

    Tiedekuntaneuvostossa opiskelijaedustajina kaudella 2023-2024 toimivat:

    Juho Peltomäki, varalla Reetamari Pesonen
    Amanda Nurminen, varalla Elina Lehtinen
    Cecilia Ingman, varalla Johanna Laine
    Sanni Tyynismaa, varalla Selinä Nera
    Hanna Vähävuori, varalla Ella Lavaste

    Hallintotieteiden suunnitteluryhmä

    Suunnitteluryhmässä on paikka kolmelle opiskelijaedustajalle, joille kullekin valitaan varajäsen. Perinteisesti edustajina toimivat Staabin kopo sekä hallintotieteiden pääainejärjestöjen kopot.

    Vuonna 2024 suunnitteluryhmässä edustavat:

    Tatu Heiskanen (Staabi ry)
    Vertti Neuvonen (Ad Hoc ry)
    Elina Reims (Spatikka ry)Varajäsenet
    Laura Heinonen (JuJu ry)
    Rasmus Keinänen (Hallat ry)
    Anton Pätsi (Fiskus ry) 

    Yksikön johtoryhmä

    Hallintotieteiden yksikön  johtoryhmä edustaa yksikön päällikön johdolla tutkinto-ohjelmaa. Johtoryhmä toimii opetussuunnittelutyön keskustelufoorumina. Johtoryhmän keskeisenä tehtävänä on vastata tutkinto-ohjelman opetuksen laadusta ja toimivuudesta sekä palautejärjestelmästä.

    Johtoryhmässä ei ole tällä hetkellä opiskelijaedustajaa.

     

    Koulutuksen ohjausryhmä

    Koulutuksen ohjausryhmässä opiskelijaedustajina toimivat tiedekunnan jokaisen tutkinto-ohjelman ainejärjestön kopo/opintovastaava sekä tiedekuntajärjestön Johto ry:n kopo.

    Jäsenet 2024:

    Tatu Heiskanen (Staabi ry)
    Kia Katjos (Iltakoulu ry)
    Milla Jylhänkallio (Boomi ry)
    Lauri Kohvakka (Indecs ry)
    Laura Nyrhilä (Man@ger ry)
    Iivari Pylkkänen (Johto ry) 

    Kopo-suomi-kopo-sanakirja

    Onko kopotermistösi ruosteessa? Meneekö sinulla edustajisto, hallopedit ja kopot sekaisin? Älä huoli, kopo-suomi-kopo-sanakirja auttaa!

    Edustajisto: Ylintä päätösvaltaa ylioppilaskunnassa käyttää 49-jäseninen edustajisto, joka valitaan vaaleilla kahden vuoden välein. Se esimerkiksi valitsee ylioppilaskunnan hallituksen ja päättää TREYn suurista linjoista, kuten strategiasta, talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta. Viimeisin edustajistovaali oli vuoden 2020 syksyllä. Monille staabilaisille tuttu edustajistoryhmä on HALLI, eli hallintotieteiden liitto.

    Hallituksen kokous: eli Halko on Staabin yleisin kokoustyyppi. Täällä hallitus tekee Staabin arjen pyörittämiseen liittyviä päätöksiä. Jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita kokouksiin ja saavatkin ilmaista kantansa esillä olevista asioista.

    Hallituksen kokous on laillinen, kun siitä on ilmoitettu hallituksen jäsenille henkilökohtaisesti vähintään yksi (1) vuorokausi aikaisemmin. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä. Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, todellisuudessa se on Staabissa melkein aina puheenjohtajan kokoonkutsuma. Hallituksen kokouksien ajoista ilmoitetaan yhdistyksemme Facebook-sivulla.

    Hallopedi: eli Hallinnon opiskelijaedustaja. Edustavat opiskelijoita erinäisissä elimissä, joista hyvä esimerkki on tiedekuntaneuvosto. Johtamisen ja talouden tiedekuntaneuvostoon on 5 varsinaista jäsentä sekä 5 varajäsentä. 

    Johto ry: Johtamisen ja talouden tiedekunnan edunvalvontajärjestö. Johdon pääasiallinen tehtävä on ajaa tiedekuntansa tutkinto-ohjemien ja järjestöjen etua. Johdon toiminnasta vastaa poikkitieteellinen hallitus, johon voi kuulua opiskelijoita kaikista tiedekuntamme tutkinto-ohjelmista. Lue lisää Johto ry:stä heidän sivuiltaan.

    Kevätkokouksessa eli kekossa esitellään viime vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja päätetään edellisen toimikauden hallituksen vastuuvapaudesta. Yhdistyksen kevätkokous on pidettävä 31.3. mennessä.

    Kollegio :tiedekuntajärjestömme Johdon järjestämä kokoustyyppi, missä tiedekunnan puheenjohtajat, kopot ja hallopedit pääsevät vaihtamaan kuulumisia koulutuspoliittisten asioiden saralla. Näitä järjestetään kerran kuussa ja ne ovat erinomainen tapa saada selville mitä tiedekuntamme järjestöissä tapahtuu ja mitkä ovat ajankohtaisia huolia/murheita/ilonaiheita.

    Kopo: eli koulutuspoliittinen vastaava. Tunnettu Hervannan kampuksella myös nimellä opintovastaava. Kopot toimivat linkkinä opiskelijoiden, edustamamme järjestön sekä henkilökunnan välillä tuomalla esille opiskelijoiden kantaa. Käytännössä tämä tarkoittaa paljon kokouksissa istumista, sekä tiedonvälittämistä. Staabin kopo istuu paljon yleisissä tutkinto-ohjelmien kokousissa ja tekee paljon yhteistyötä pääainejärjestökopojen sekä muiden tiedekuntamme sisäisten kopojen (Boomin ja Iltakoulun) kanssa. Tiivistettynä kopo ajaa opiskelijoiden etua.

    Kupillinen kopoa ei ole edellämainittujen tapaan kokous, mutta enemmänkin TREYn järjestämä koulutuspolitiikkateemainen keskustelutilaisuus. Täällä saa kuulla yleiskuvan mitä  muualla yliopistossa tapahtuu sekä saada neuvoa TREYn kokeneemmilta kopojääriltä. Tämä on myös erinomainen tilaisuus sitä varten, että TREY tarjoaa tilannekatsauksen valtakunnalliseen koulutuspolitiikkaan, joka auttaa luomaan koko touhusta paremman kokonaisukuvan.

    Tiedekunta: Hallintotieteet ovat osa Johtamisen ja talouden tiedekunta (MAB). Tiedekunnat kokoavat yhteen lähekkäät tiedealat. Tiedekuntaa johtaa dekaani.

    Tiedekuntajärjestö: Staabi, Boomi ja Iltakoulu sekä niiden sisäiset pääainejärjestöt ovat osa Johtamisen ja talouden tiedekuntajärjestöä Johto ry:tä. Tiedekuntajärjestö hoitaa tiedekunnan sisäistä edunvalvontaa, lähinnä koulutuspoliittisella saralla. Johto ry esimerkiksi järjestää kollegion kerran kuussa, jossa tiedekunnan puheenjohtajat, kopot ja hallopedit pääsevät vaihtamaan kuulumisia. Tämän lisäksi tiedekuntamme järjestää tapahtumia, josta esimerkkinä on Johtajuussymposium.

    Tiedekuntaneuvosto: Tiedekuntaneuvostossa päätetään monista tiedekunnan sisäisistä suurista linjoista. Näitä ovat mm. toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista päättäminen, talousarvion tarkastaminen, esityksien tekeminen, opetussuunnitelmien hyväksyminen ja opiskelijoiden määrästä sekä valintaperusteista ehdotuksen antaminen.

    Ylioppilaskunta on suoraan yliopistolain mukaan organisaatio jonka: ”…tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.” Käytännössä ylioppilaskunta tarjoaa palveluja, kuten koulutus-ja sosiaalipoliittinen edunvalvonta, järjestöjen tukeminen sekä jäsenpalvelut pakun vuokraamisesta opiskelijakorttiin. Entinen ylioppilaskuntamme oli Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (TAMY) ja nykyinen on Tampereen ylioppilaskunta (TREY). Kaikki Tampereen yliopiston 18 000 opiskelijaa ovat ylioppilaskuntamme TREYn jäseniä. Kattavamman listan TREYn tarjoamista palveluista saat heidän sivuiltaan, joka on hyvä resurssi jos joskus mietityttää mitä kaikkea saat jäsenmaksuasi vastaan.

    Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset. Yhdistyksellämme on kaksi sääntömääräistä kokousta: kevätkokous sekä syyskokous sekä mahdolliset ylimääräiset kokoukset. Nämä kutsutaan koolle 10 päivää ennen yhdistyksen verkkosivujen ja sähköpostilistan kautta.

    Yhdistyksen syyskokouksen eli sykon kuuluisin piirre on varmaankin hallituksen valinta. Staabin sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään 3 ja enintään 12 jäsentä. Näihin jäseniin kuuluvat vähintään varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja. Lisäksi syyskokouksessa hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle toimikaudelle, päätetään uusista kunniajäsenistä sekä jäsenmaksun ja kunniajäsenmaksun suuruudesta. Syyskokouksessa myös valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heidän varamiehensä seuraavaksi toimikaudeksi. Yhdistyksen syyskokous on pidettävä joulukuun 15. päivään mennessä.

    Yhdistyksen ylimääräinen kokous. Yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa käydään läpi asioita, jotka pitää viedä yhdistyksen kokouksen läpi, mutta aikataulullista syistä ei ole järkeä jättää joko syyskokoukseen tai kevätkokoukseen. Tälläisiä ovat olleet esimerkiksi lisätalousarviot ja sääntömuutokset.

    Yhteistyössä