Tapahtumat

Koulun penkillä on ihan kivaa, mutta Staabin tapahtumissa on parasta.

 

Fuksiviikot ovat monelle ensikosketus opiskelijaelämään, opiskelukavereihin ja Tampereelle. Osallistumalla aktiivisesti alkusyksystä, varmistat tiiviin ryhmäytymisen ja hassunhauskan verkoston ympärillesi heti alusta alkaen.

Fuksiviikkojen runkona toimivat muutamat isommat kekkerit, kuten tutustumisbileet ja harkkasitsit. Sekaan mahtuu kuitenkin myös paljon muuta, kuten kulttuuria, koulutuspolitiikkaa, perehdytyksiä, vihjeitä opiskelun alkumetreille.

Ennen kaikkea fuksiviikot tarjoavat naurua, yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuuluisaa Staabi-henkeä sekä taatusti noloja tilanteita. Nämä tilanteet ovat kuitenkin niitä, joita tullaan muistelemaan pelkästään hyvällä vähintään seuraavat viisi vuotta.

Ota siis kaikki irti, heittäydy ja anna palaa!

Vappu. Tarvitseeko sanoa enempää?

Jokainen on kokenut tai vähintään kuullut opiskelijavapusta monenlaisia tarinoita: unohtumattomia tempauksia, huonoja ideoita, parempia ideoita, järjetöntä sekoilua, selviytymistaistelua, kaverin olkapäähän tukeutumista, kollektiivista pahoinvointia, itsensä kokoamista ja ennen kaikkea on kuultu, että vappu ei koskaan lopu.

Kyseessä on parin viikon mittainen aika opiskelijan elämästä, jolloin koulu unohtuu ja vaihde heitetään niin sanotusti vapaalle. Mutta mitä jos ei keksi tekemistä ja kaverit nössöilee ja käy töissä niin kuin normaalit ihmiset? Ei huolta, sillä Staabi hoitaa! Vapun suunnittelu aloitetaan heti tammikuussa, kun uuden hallituksen kausi alkaa, eli koko vapulle löytyy tarkkaan hiottua ohjelmaa. Juhlia on monenlaista: osassa on erikoisempi teema, osassa keskitytään ”verkostoitumiseen”. Osa juhlitaan Staabin kesken, osa on hyvinkin poikkitieteellisiä.

Laita siis jo nyt serpentiinit kaulalle ja virittäydy henkisesti vapputunnelmaan. Varaa myös kalenteri mukaan, vappu sekoittaa jokaisen ajantajun!

Kolmioetkot

Fuksiviikot ja vappu, siinäkö kaikki? Ei sentään. Staabit eivät suinkaan pääse keskittymään opintoihinsa myöskään tärkeimpien viikkojen ulkopuolella. Joka kuussa nimittäin järkätään Tampereen kauneimmat ja kovimmat opiskelijabileet eli kolmiobileet. Ja mitä olisikaan bileet ilman etkoja? Ei yhtään mitään.

Siispä Staabi järkkää nekin puolestasi! Staabin kolmioetkot ovat jotain ihan muuta kuin mitä olet etkoilla tottunut näkemään. Ei enää tylsää ringissä juomista ja laimeita juomapelejä. Kolmioetkoilla booli virtaa ja vaihtelevat teemat pitävät fiiliksen katossa aina puoleen yöhön asti, jolloin vastuu siirtyykin näppärästi ravintolamaailman yökerhoille!

Näitä etkoja et halua missata!

Kolmiobileet

Kolmiot ovat Koskikeskuksen Ravintolamaailmassa järjestettävät Tampereen suurimmat kuukausittain järjestettävät poikkitieteelliset opiskelijabileet, jotka Staabi järjestää yhteistyössä tuotantotalouden kilta Indecsin ja matematiikan, tilastotieteen ja tietojenkäsittelytieteiden ainejärjestö Luupin kanssa. Kolmiot ovat staabilaisen kuukauden kohokohta, sillä koko ainejärjestön yhteiset etkot tarjoiluineen ja Koskikeskuksen Ravintolamaailman opiskelijaystävälliset hinnat ja loistava meno takaavat hengähdystauon opiskelusta.

Kolmioiden ennakkolippuja myydään Staabin toimiston lisäksi myös Luupin toimistolla ja Indecsin kiltahuoneella kolmen euron hintaan, sekä Kide app -palvelussa 3,3 euron hintaan. Liput tulevat myyntiin aina pari viikkoa ennen bileitä. Lippuja saa myös Koskikeskuksen Ravintomaailman ovelta viiden euron hintaan. Kolmiot ovat ne opiskelijabileet, joita et varmasti halua jättää välistä! Kolmiot löydät myös Facebookista sekä Instagramista; www.facebook.com/Kolmiobileet ja www.instagram.com/kolmiobileet/

Pullapäivä

Staabin toimistolla on kerran kuukaudessa Kolmiobileitä edeltävänä keskiviikkona pullapäivä.

Pullapäivänä Staabi tarjoaa jäsenistölleen pullat. Pullia voi tulla noutamaan pullapäivänä toimistolta kello 10 alkaen. Pullat vaihtuvat joka kuukausi, joten jokainen pullapäivä on erilainen elämys. Pullapäivä onkin tunnetusti toimiston ruuhkaisimpia päiviä, eikä pullan noutoa kannata jättää viime tippaan, jotta oman nisunsa varmasti saa!

Hallintotieteilijäpäivät on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen hallintotieteilijät Tampereen, Lapin ja Vaasan yliopistoista. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä ainejärjestöjen kesken, mutta isännöinti on kiertävä – ensimmäinen HTP järjestettiin keväällä 2017 Tampereella, toinen Vaasassa vuonna 2018 ja kolmas järjestettiin Rovaniemellä alkuvuodesta 2019. Kierto alkaa neljänsien hallintotieteilijäpäivien kohdalla uusiksi ja ne järjestetäänkin Tampereella tammikuussa 2020.

Hallintotieteilijäpäivät sisältävät monipuolisesti asiaohjelmaa, kuten ekskursioita, luentoja sekä alumnipaneelin. Puhujina on hallintotieteilijöitä eri aloilta ja erilaisista työtehtävistä. Asiaohjelman lisäksi tapahtumassa on sitsit sekä vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa, joissa on erinomainen tilaisuus verkostoitua muiden hallintotieteiden opiskelijoiden kanssa.

Liikuntavuorot

Staabilla on viikottainen yhteinen liikuntavuoro Iltakoulun kanssa. Vuoro on lukuvuonna 2019-2020 Atalpan palloiluhallissa keskiviikkoisin klo 16.00–17.00. Liikuntavuoroilla pelataan mm. futsalia, sählyä, norsupalloa ja korista.

Liikuntavuorot ovat aina maksuttomia ja koko jäsenistölle avoimia hikoilutapahtumia – joskin tyttöjen vuoro on vain tytöille! Huomaathan, että SportUni-liikuntamaksu tulee olla maksettuna käyttääkseen Atalpan palveluita. Samalla maksulla (vuosi 65 €) pääsee myös nauttimaan kaikista SportUnin liikuntapalveluista – esimerkiksi Atalpan kuntosalista.

Kuukauden liikunta

Staabin kuukauden liikunta on nimensä mukaisesti kuukauden välein järjestettävä tapahtuma, jossa pyritään tutustuttamaan staabilaisia erikoisempiin liikuntalajeihin, joihin muuten ei välttämättä viitsisi tai uskaltaisi tutustua. Kuukauden liikunta on hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin, sillä tapahtuman pääpaino on yhdessä tekeminen ja hauskanpito. Kuukauden liikunta on siis ainutlaatuinen ja helppo tapa tutustua Tampereen liikuntatarjontaan!

Kuukauden liikunnassa Staabilaiset ovat kokeilleet muun muassa avantouintia, breakdancea, kyykkää, laskettelua Himoksella ja jousiammuntaa.

Lajikokeiluehdotuksia otetaan aina ilolla vastaan! Jos haluat kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, mutta et yksin uskalla, ota yhteyttä Staabin liikuntavastaavaan. Kuukauden liikuntaa voit ehdottaa facebookissa Hallintotieteiden liikuntaryhmässä, alempaa löytyvällä lomakkeella tai sähköpostilla (liikunta(at)staabi.fi). Staabin liikuntavastaava Jussi Seppälä ottaa aina ilomielin vastaan uusia ehdotuksia kuukauden liikunnaksi. Huomioitavaa on myös se, että Staabilla on opiskelijajärjestönä mahdollisuus tarjota liikuntatapahtumia jäsenistölleen normaalia halvempaan hintaan.

Tutustu myös SportUnin ja Tampereen Akataamisen Mahdin toimintaan! SportUnin Sport tarjoaa monipuolista korkeakoululiikuntaa Tampereella. Mahti on korkeakouluyhteisön yhteinen liikuntausera.

Kuukauden kulttuuri -tapahtumissa jäsenet pääsevät tutustumaan sisällöltään vaihteleviin kulttuurikohteisiin ja -tapahtumiin. Vierailukohteita ovat muun muassa olleet Suomen suurin klubifestivaali Lost in Music sekä opiskelijoille vuoden kulttuurillinen huippukohta Nääspeksi. Kulttuuritapahtumat voivat olla myös vapaamuotoisempia tapahtumia, kuten lautapeli-iltoja ja pubivisoja.

 Tampere on kulttuuririkas kaupunki, joten Staabi ottaa tästä edusta hyödyt irti. Vähintään kerran kuussa järjestettävät kulttuuritapahtumat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joissa jäsenistö pääsee nauttimaan kulttuurista mahdollisimman edullisesti hyvässä seurassa. 

Kulttuurisektori vastaa tapahtumien järjestämisen lisäksi Staabin podcastin julkaisemisesta. Vuonna 2019 Staabi julkaisi ensimmäiset omat podcast-jaksonsa, joita voit kuunnella täällä. 

Jos keksit hyviä vierailukohteita tai muita ideoita kulttuurisektorille tai jos haluat tehdä oman podcast-jakson, ota ihmeessä yhteyttä kulttuurivastaavaan! Ideat otetaan vastaan avosylin. Staabin kulttuurivastaavana toimii vuonna 2019 Tipsa Saikko(kulttuuri@staabi.fi).

Staabi toimii aktiivisesti työelämävierailujen eli työelämäexcujen järjestäjänä. Järjestämme lukuvuoden aikana yleensä kuukausittain vierailun tamperelaiseen organisaatioon, minkä lisäksi käymme yleensä pidemmällä vierailulla kerran vuodessa Helsingissä. Työelämävierailuiden tarkoituksena on tutustuttaa staabilaisia mahdollisiin tulevaisuuden työpaikkoihin. Excuilla opiskelijoille kerrotaan kohteena olevan organisaation toiminnasta ja työmahdollisuuksista hallintotieteiden opiskelijoilla. Vierailuja järjestetään mahdollisimman monipuolisiin kohteisiin – valtiolle, kuntiin, yrityksiin ja järjestöihin.

Tarkoituksenamme on antaa laaja ja monipuolinen kuva erilaisista työelämämahdollisuuksista yhteiskunnan eri osa-alueilta. Vierailukohteita valitessamme otamme myös huomioon hallintotieteiden opintojen opintosuunnat. Vierailujen yhteydessä opiskelijoilla on mahdollisuus luoda kontakteja työelämäorganisaatioiden kanssa – esimerkiksi harjoittelupaikkoja etsiville opiskelijoille excut voivat olla arvokkaita mahdollisuuksia luoda kontakteja ja saada tietoa työpaikoista. Excuille ovat tervetulleita kaikki opiskelijat fukseista jo valmistumisen kynnyksellä oleviin. Paikalliset vierailut ovat aina maksuttomia! Kauemmas matkustettaessa saatetaan periä muutaman euron osallistumismaksu.

Hallintotieteiden aikuisopiskelijatoiminta

Hallintotieteisiin hakeutuu runsaasti jo työelämässä olevia, toista tutkintoaan suorittavia, tai perheellisiä aikuisopiskelijoita.

Hallintotieteiden maisterin tutkinto koetaan hyödylliseksi työelämän kannalta. Erillisvalinnan kautta eri maisteriohjelmiin valituista jopa yli 30 % on aikuisopiskelijoita. Siihen, kuka on aikuisopiskelija, ei ole aukotonta määritelmää. Eräänlaisena rajapyykkinä on pidetty 30 ikävuotta, mutta itse koettu henkinen ikä on se, mikä ratkaisee. Jokainen määritelköön itsensä todellista ikää katsomatta.

Tietoa aikuisopiskelijatoiminnasta löytyy Staabin aikuisopiskelijoiden  -sähköpostilistalta. Listan kautta löytyy tietoa tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista. Ohjeet liittymiseen löytyvät täältä.

Vuoden 2019 syksynä aloittavat aikuisopiskelijat sijoitetaan aikuisopiskelijoiden omaan tuutorryhmään, 19X. Tuutorin tehtävänä on opastaa uusi opiskelija alkuun, ja hän on uuden opiskelijan lähin apu opiskeluun ja käytännön asioihin liittyvissä asioissa. Vaihtaminen ”tavallisista tuutorryhmistä” aikuisopiskelijaryhmään tai – tai toisinpäin –, onnistuu olemalla yhteyksissä tuutoreihin tai Staabin tuutorvastaavaan.

Aikuisopiskelijatoimintaan liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä kulttuuri- ja aikuisopiskelijavastaavaan ja aikuisopiskelijatuutoreihin.

Anna Häkkinen
tuutorointi- ja aikuisopiskelijavastaava
tuutorointi(at)staabi.fi

Alumnit

Staabilla on myös omaa alumnitoimintaa. Keväällä 2012 käynnistynyt alumnitoiminta saavutti heti suuren suosion valmistuneiden staabilaisten keskuudessa. Staabin alumnitoiminnan kautta on mahdollista pitää yllä vanhoja, yliopistoaikana luotuja verkostoja myös valmistumisen jälkeen.

Staabilla on alumnivastaava, jonka sähköpostiosoite on alumnit(at)staabi.fi.

Alumnitoimintaan pääset mukaan monella tapaa:

  • Sähköpostilistalle staabi-alumni(at)uta.fi voit liittyä näin; ohjeet liittymisestä löytyvät Staabin nettisivuilta, joka löytyy tästä linkistä. Esimerkkeinä käytettyjen listojen nimet (kuten staabi-info) korvataan seuraavasti; staabi-alumni@uta.fi SUBSCRIBE staabi-alumni Etunimi Sukunimi. Alumnit-lista on tarkoitettu Staabin alumnitoiminnan viestintäkanavaksi, jossa tiedotetaan muun muassa tulevista alumnitapaamisista.
  • Facebookissa Staabin alumneilla on oma ryhmä Staabin alumnit
  • LinkedIn-palvelussa Staabilla on oma ryhmä Staabi ry

Yhteistyössä