Heippa Staabit!

Lukuvuoden ensimmäinen periodi on jo kovassa vauhdissa. Fuksiviikkojen aikainen hulina on kuitenkin selätetty onnistuneesti. Nyt onkin siis hyvä hetki tarkastella, millaisiin opintojen aikana tarjolla oleviin kansainvälistymismahdollisuuksiin on mahdollista osallistua. Intran uutiset harvoin tavoittavat opiskelijoita, joten olenkin kerännyt yhteen mielestäni juuri Staabeille ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat vinkit opintojen ja vapaa-ajan rikastuttamiseen. Tässä blogitekstissä jaankin ideoita siitä, miten voi kehittää kielitaitoja, tutustua eri kulttuureihin ja ottaa osaa kansainvälisiin projekteihin.

Staabissa kansainvälinen toiminta näkyy jäsenistölle erityisesti kansainvälisenä tuutorointina. Kansainvälisten opiskelijoiden kanssa toimiminen auttaa valmistautumaan mahdolliseen omaan vaihtoon ja kehittää kielitaitoa sekä vuorovaikutustaitoja. Kv-tuutoroinnista ja kansallisesta tuutoroinnista opitut taidot voivat myös tukea toisiaan. Kv-tuutorointi eroaa kuitenkin siinä, että toiminta on joustavampaa ja siitä saa opintopisteiden lisäksi myös rahallisen korvauksen. Kansainvälinen tuutorointi ei myöskään ole este kansalliseen tuutorointiin osallistumiselle myöhemmin.

Staabin jäsenistöön voi vuosittain kuulua jopa 50 kansainvälistä opiskelijaa! Tuutoroinnin lisäksi järjestämme myös heille sopivia englanninkielisiä tapahtumia. Tapahtumat ovat avoimia koko jäsenistölle, joten kuka vain voi liittyä seuraan. Kannustamme siis muutakin jäsenistöä verkostoitumaan kv-opiskelijoidemme kanssa – jos tuutorointi ei ole oma juttusi voi kv-opiskelijoille silti mennä juttelemaan. Heiltä voi esimerkiksi kuulla kokemuksia Staabin englanninkielisten ohjelmien opinnoista! Kielimuuria ei tarvitse pelätä, vaan harjoittelemalla voit haastaa itsesi ja valmistautua henkisesti pakollisia kielikursseja varten.

Kansainvälistymisen ytimessä on valtioiden rajat ylittävä toiminta. Opiskelijalle tämä tarkoittaa siis tietysti vaihtoon lähtöä! Syksyn vaihtohaku lähestyykin uhkaavaa vauhtia. Ennen suurimpaan osaan vaihtokohteista on voinut hakea Tammihaussa saman vuoden syksylle ja seuraavan vuoden keväälle. Vaihtohakuun on kuitenkin tehty muutoksia ja suurimpaan osaan Euroopan ulkopuolisista kohteista tulee hakea jo Syyshaussa. Jos vaihtoasiat mietityttävät, tiedekuntamme vaihtokoordinaattoriin Terhi Niemiseen voi olla yhteyksissä matalalla kynnyksellä. Tapaamisajan voi sopia huoletta, vaikka valmiita kohteita ei vielä olisikaan mielessä.

Näin lopuksi haluan vielä vinkata, että jos jokin esitellyistä kansainvälistymisen muodoista herätti kiinnostusta niin näistä kaikista löytää ajankohtaisimmat uutiset aina Staabi Internationalin viestintäkanavista Telegramin ja Instagramin puolelta. Näissä kanavissa voi muutenkin seurata Staabin kansainvälisen sektorin touhuja! Tulemme pian esimerkiksi tiedottamaan kansainvälisten tuutorien hausta keväälle 2025, joten kannattaa pysyä kuulolla. Kansainvälistymisen keinoja on loputon määrä, joten näitä vinkkejä kannattaakin käyttää vain lähtöpisteenä – onnea matkalle!

 

Jaksamista syksyyn toivottaen,

Anna Hietaniemi

Kansainvälisyystoimihenkilö