Tämän viikon blogipostauksessa lukijoille tulee tutuksi ylioppilaskunnan edustajisto!
Mikä on edustajisto?
Ylioppilaskunnan edustajisto on opiskelijoiden äänestämä 49-henkinen porukka joka tekee suuren linjan päätökset ylioppilaskunnassa. Edustajiston jäsenet eli edaattorit valitaan siis koko Tampereen yliopiston laajuisen vaalin kautta. Kaikilla läsnäolevilla opiskelijoilla on oikeus äänestää edustajistovaaleissa. Nykyinen edustajisto valittiin vaalien kautta viime vuoden syksyllä. Edustajiston toimikausi on kaksi vuotta, joka tarkoittaa sitä, että seuraava edustajisto valitaan ensi vuoden syksyllä.
Edustajisto koostuu ryhmistä. Ryhmät voivat perustua opiskelualaan, poliittiseen idealogiaan tai yhteisesti tärkeään asiaan. Suurimmalle osalle lukijoista onkin varmasti tuttu hallintotieteiden opiskelijoiden edustajistoryhmä Halli. Ryhmät kuuluvat usein renkaisiin. Esimerkiksi Halli kuuluu TEKIJÄ-renkaaseen (TEekkarit, KIllat ja JÄrjestöt), jolla on 34 paikkaa edustajistossa.
Ylioppilaskunnan edustajisto kokoontuu kuukausittain kokoustamaan jollekin kampuksista. Kokouksia ovat tervetulleita seuraamaan kaikki TREYn jäsenet ja on myös mahdollista seurata niitä streamin kautta.
Mistä he päättävät?
Edustajisto päättää TREYn suurista linjoista, kuten strategia, talousarvio ja toimintasuunnitelma. Lisäksi heidän kontollaan on lukuisia erilaisia linjauksia vuoden mittaan. Yksi esimerkki tästä on TREYn hallituksen valitseminen, joka vaikuttaa vahvasti ylioppilaskunnan toimintaan. Hallitus toteuttaa toimintaansa edustajiston linjaukset tarkkaan huomioonottaen. Tätä allekirjoittanut pääsekin harjoittamaan ensi vuonna TREYn hallituksessa!
Edustajiston yksittäisiä päätöksiä on moninaisia ja niihin pääsee tutustumaan kätevästi TREYn sivujen kautta! Tuore esimerkki tälläisestä on uuden opiskelijamedian perustaminen Tampereelle.
Miten päästä mukaan?
Seuraavat edustajistovaalit ovat ensi vuoden syksyllä, jolloin edustajiston toimintaan pääsee mukaan! Voit lähteä ehdolle ryhmän listalle tai sitten sitoutumattomana. Hallintotieteilijöitä on ollut muun muassa Hallin, Bosan sekä poliittisten ryhmien listoilla, näistä on siis hyvä vaikka pohdintaa aloittaa.
Eräs loistava tapa saada lisää tietoa edustajiston toiminnasta on seurata edustajistoryhmien someja ja verkkosivuja. Niistä saa hyvän kuvan edustajiston kokouksista sekä edaattorina toimimisesta. Kun toiminnan tuntee niin siihen on helpompi hypätä mukaan!
Edustajiston toiminnasta pääset kuulemaan myös Staabin vuoden viimeisillä kopoviineillä! Tietoa tästä tapahtumasta tulee, kunhan saan tapahtuman julkaistua!
Edustavin terveisin
Koponne
Aleksi