Koska minut jo hieman tunnette niin on aika antaa muille hieman sananvaltaa tässä blogissa! Tällä viikolla pääsemme tutustumaan tarkemmin tämän vuoden edunvalvontablogaajiin. He ovat hallituksemme puheenjohtaja Anniina, talousvastaava Artturi ja tapahtuma-ja yhdenvertaisuusvastaavamme Nicole.
Anniina
Heips! Toimin tänä vuonna ainejärjestömme puheenjohtajana. Minun tehtävänäni on katsoa, että Staabissa kaikki toimii, asiat etenevät ja hommat tulevat tehdyksi. Huolehdin kokonaisuudesta, jotta yhdistyksemme toimii tarkoituksensa mukaisesti. Yhdessä toiminnantarkastajien kanssa katsomme myös, että toimintamme on lakien mukaista.
Yhdistystämme ohjataan ja seurataan monien dokumenttien avulla, joista esimerkiksi vuosittainen toimintasuunnitelma on tärkeässä roolissa. Se määrittää tavoitteet ja kertoo mitä ainakin vuosittain on tehtävä. Minun tehtävänäni onkin katsoa omalta osaltani, että toimintasuunnitelmaa toteutetaan tänäkin vuonna. Lisäksi valvottaviin dokumentteihin kuuluvat talousarvio sekä strategia. Yhdistyksen toiminnan seurannan tärkeimmät vuosittaiset dokumentit puolestaan ovat toimintakertomus sekä tilinpäätös, jotka laaditaan aina hallituskauden lopulla.
Strategiakauden puoliväli tulee tälle vuodelle, joten todennäköisesti tulen kirjoittelemaan aiheesta tänne blogiin. Odotan jo innolla sitä kaikkea, mistä pääsen teille kirjoittamaan! Ihanaa alkanutta vuotta!
Artturi
Moro! Olen Artturi Lindeman ja toimin Staabin talousvastaavana vuonna 2019. Mitä mä sitten tänä vuonna oikein teen? Moni taloussektorin asia tapahtuu enemmän tai vähemmän piilossa. Esimerkiksi käteiskassoista huolehtiminen tai ostolaskujen maksaminen ei ulospäin varsinaisesti näy, muuten kuin esimerkiksi vuokrattuna tilana sitsejä varten, jossa sitsejä ennen myydään laulukirjoja. Apuna minulla on päivittäisessä toiminnassa myös taloustiimi, jonka kanssa pyritään kehittämään taloussektorin toimintaa järjestelmällisemmäksi, minimoimaan virheet, sekä muutenkin kehittämään melko tuoreen tiimin toimintaa.
Loppujen lopuksi kaikki rahaan liittyvät asiat Staabissa koskevat tavalla tai toisella aina minua. Vastuullani on varmistaa, että pankkitileillä riittää rahaa jäsenistölle suunnatun toiminnan pyörittämiseen ja että tämä tehdään talousarviota noudattaen. Talouden läpinäkyvyyttä pyritään lisäämään vuoden aikana, joten kannattaa kärykkä blogiin tulevia kirjoituksia. (Pro tip: hallituksen kokouksien pöytäkirjat ovat julkisia ja niistä saa jonkin verran käsitystä mihin yhdistyksen rahoja käytetään.)
Nicole