Edunvalvontablogissa on esitelty jo koulutuspoliittinen vastaava Annika, mutta tänne kirjoittelee myös muita hallituksen jäseniä! Esittelyssä tänään talousvastaava Essi, tuutorointi- ja yhdenvertaisuusvastaava Heta sekä puheenjohtajamme Matti. Toiveita postauksien sisällöstä voit laittaa Staabin virallisen palauteboksin kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä toivepostauksesi kirjoittajaan.
Ensi viikolla luvassa on edarivaaliaiheinen postaus, sillä äänestys alkaa jo viikon päästä! Täältä voit lukea lisätietoa tulevasta edustajistosta ja edarivaaleista. Hallintotieteiden liiton voit löytää ensi viikolla vaalipaneelista (17.9. Kaupissa) sekä vaalimarkkinoilta (18.9. Päätalo). Jos et vielä seuraa Hallintotieteiden liittoa facebookissa tai instagramissa, tee se nyt!
ESSI
Moi! Olen Essi Koskinen ja toimin Staabin talousvastaavana. Taloussektorin tehtäviin kuuluu huolehtia yhdistyksen rahavaroihin liittyvistä tehtävistä, kuten käteiskassoista, maksupäätteestä, myynti- ja ostolaskujen käsittelystä, talouden suunnittelusta ja raportoinnista sekä kirjanpidosta. Talousvastaavan homma suurimmaksi osaksi varsin piilossa tapahtuvia toimintoja, joita ei välttämättä jäsenen näkökulmasta tule juuri ajatelleeksi. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi läpinäkyvyyttä tarvitaan lisää. Staabin rahat eivät ole pelkästään talousvastaavan tai hallituksen rahoja, vaan meidän kaikkien staabilaisten.
Mut mikä ihmeen talousarvio, tase tai tilinpäätös? Mitä nään nyt sit olikaan? Talousvastaavamme tulee jatkossa avaamaan Staabin taloudellista tilannetta ja pyrkimyksenä olisi saada aikaan sellaista tekstiä, mitä pystyisi ymmärtämään ilman yhtäkään laskentoimen kurssia. Tämä kaikki tapahtuu jatkossa täällä edunvalvontablogissa ainakin muutaman kerran vuodessa ja ensimmäinen talousaiheinen julkaisu tuleekin ulos jo ennen seuraavaa syyskokousta. So stay tuned!
HETA
Hei! Olen Heta Lindgren. Vuonna 2018 toimin Staabissa tuutor- ja yhdenvertaisuusvastaavana. Tuutorit toimivat uusille opiskelijoille ainejärjestön, tai jopa koko yliopiston, kasvoina ja lähimpänä vertaistukena yliopiston aloitukseen liittyvissä haasteissa. Tuutorvastaavan tehtävään kuuluu toimia tuutorien tukena ja apuna sekä varmistaa osaltaan mahdollisimman sujuva opiskelunaloitus uusille opiskelijoille. Tuutorit ovatkin avainasemassa rakentamassa yhteisöllisyyttä heti opiskelijavalinnan tuloksien saapumisesta alkaen. Jotta tuutorointi toimii parhaalla mahdollisella tavalla ja uusilla opiskelijoilla on hyvä ja turvallinen olla yliopistolla, tuutorien tulee toimia vastuullisesti, kohdella kaikkia yhdenvertaisina, laittaa itsensä likoon avoimesti ja rakentaa yhteisöllisyyttä omalla päivittäisellä toiminnallaan.
Yhdenvertaisuus on yksi Staabin neljästä arvosta. Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan samanarvoisuutta henkilön ominaisuuksiin katsomatta. Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävänä on osaltaan varmistaa yhdenvertaisuutta järjestöntoiminnassa ja päätöksenteossa sekä puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin aktiivisesti.
Edunvalvontablogiin kirjoittelen erityisesti yhdenvertaisuus- ja yhteisöllisyysteemojen ääreltä. Juttuvinkit ja kehitysideat ovat aina tervetulleita. Nähdään taas!
MATTI
Moikka vaan! Olen Matti, ja toimin Staabin hallituksen puheenjohtajana vuonna 2018. Mun rooli yhdistyksessä on oikeastaan olla vähän kaikessa mukana, ja seurata omalta osaltani yhdistyksen toimintasuunnitelman, talousarvion, ja uusimpana yhdistyksen strategian toteutumista. Lisäksi seuraan yhdessä toiminnantarkastajien kanssa yhdistyksen toiminnan laillisuutta. Musta kuulee täällä blogissa syssymmällä, lähinnä strategian parissa, mutta ideoita otetaan vastaan!