Staabi järjesti kansallisen tuutorhaun 1.-14.2., jossa haettiin innostuneita kandivaiheen tuutoreita, aikuisopiskelijatuutoreita sekä maisterituutoreita. Hakuaikana saimme kokonaiset 51 hakemusta, kiitos siitä jokaiselle hakemuksen lähettäneelle! Oli ilo huomata, että tänäkin vuonna hakemusten taso oli korkea ja hakemusten kirjoittajat olivat motivoituneita ja osaavia tyyppejä, jotka olivat aidosti pohtineet Staabin tuutortoiminnan ansioita ja kompastuskiviä.

51 hyvästä hakemuksesta huolimatta, tuutorpaikkoja oli tarjolla kandivaiheen tuutoriksi 32, aikuisopiskelijatuutoriksi 2 ja maisterituutoriksi 5, joten myös tänä vuonna osa hakijoista jouduttiin valitettavasti karsimaan pois. Valintaprosessi toteutettiin Staabin tuutoroinnin ohjesäännön mukaisesti ja lisäksi hakemusten ensimmäinen käsittely toteutettiin anonymisoitujen hakemusten pohjalta. Näin ollen valinnoissa hallitus arvioi vain hakemuksia, ei hakijoita hakemusten takana. Toisessa käsittelyssä kävimme vielä hakemusten pohjalta muodostuneen nimilistan läpi ja nuijimme lopulliset päätökset kokouksessa. Hakemusten arviointi oli vaikeaa, mutta painotimme valinnoissa erityisesti hakemuksista esiin tulevaa motivaatiota, sitoutumista ja fuksikeskeisyyttä.

Haluan onnitella itseni sekä koko hallituksen puolesta jokaista sellaista, jolle tuutorpaikka tällä kertaa aukesi. Kasassa on loistava porukka ja edessä sitäkin loistavampi syksy! Odotan ainakin itse jo innolla, mitä kaikkea saadaan yhdessä aikaan.

Jos taas tuutorpaikka jäi tällä kertaa saamatta, ei asiasta kannata lannistua liikaa. Kuten todettu, hakemukset olivat laadukkaita, taso oli korkea, eikä arviointi ollut helppoa. Haluan myös muistuttaa, ettei tämä ollut ainoa tilaisuus hypätä tähän kelkkaan, sillä tuutorointi ei katso ikää tai vuosikurssia. Suosittelenkin hakemaan tuutoriksi uudestaan ensi vuonna, jos tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun.

Loppuun on vielä pakko todeta, että hakemusten lukeminen herätti itsessäni suurta ylpeyttä ainejärjestöstämme. Oli mykistyttävää lukea jopa 51 toinen toistaan parempaa hakemusta täynnä intoa ja kehitysideoita. Oli hienoa päästä lukemaan 51 ihmisen ajatuksia Staabin tuutoroinnista ja sen kehittämisestä. Kiitos jokaisen hakijan vaivannäöstä, oivalluksista ja kehitysideoista. Hakemusten lukeminen opetti ainakin allekirjoittaneelle todella paljon siitä, mitä kaikkea tuutorointi voi olla ja millä tavalla tuutorointia voidaan Staabissa ensi syksynä kehittää. 51 kertaa kiitos!

Jenna Miettinen

Tuutorointi-, aikuisopiskelija- ja ympäristövastaava