Vuoden toisena kirjoituksena on vuorossa uuden kopon eli minun esittely! Olen Julia Malvikko, opiskelen kolmatta vuotta pääaineenani kunta- ja aluejohtaminen ja toteemieläimeni on papukaija. Sitten asiaan!

Mitä tämä vuosi tuokaan tullessaan? No, ainakin tämän vuoden kehityskohteina tulevat olemaan matala yhteydenotto kopoon ja strategian jalkauttaminen. Aion esimerkiksi kehittää anonyymin yhteydenottokanavan Staabin verkkosivuille. Strategian jalkauttaminen onkin isompi projekti tänä vuonna. Strategiassa nostettiin edunvalvonta hyvin tärkeäksi läpileikkaavaksi teemaksi, joten tulette blogissakin saamaan tietoa monenlaisesta edunvalvonnasta sekä minun, muiden hallituslaisten, toimareiden, hallopedien että kopotiimiläisten kirjoituksien kautta.

Myös kopogrillit tulevat jatkumaan Staabin Instagramissa tänä vuonna! Niissä pääsee juttelemaan ajankohtaisista edunvalvontaan liittyvistä teemoista ja kertomaan huolista, jos sellaisia on ilmennyt. Kopogrillit tullaan järjestämään tänä vuonna yleensä periodien vaihtuessa. Ei tule myöskään unohtaa perinteisiä kopotapahtumia eli esimerkiksi kopoviinejä ja erilaisia kahvitilaisuuksia. Koposektorille on myös varattu tänä vuonna talousarviossa rahaa, joten tapahtumista tulee entistä upeampia!

Mutta lopuksi vielä ehkä tärkeimpään aiheeseen. Huolettaako jokin opinnoissa tai onko kurssien toteutuksessa jokin pielessä? Oletko ollut vastuuopettajaan yhteydessä, mutta mitään ei tapahdu? Tai etkö tiedä, kehen olla yhteydessä? Minulle voi aina laittaa viestiä! Minuun saa yhteyden sähköpostista koulutuspolitiikka@staabi.fi. Mikäli sähköposti ei tunnu kovin lähestyttävältä, voit laittaa viestiä myös telegramiini @juliajee. Välitän yhteydenotot aina anonyymisti eteenpäin. Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä, mikäli jokin mietityttää!

Odotan innolla tulevaa vuotta ja mitä se tuokaan tullessaan!

Pakkasterkuin,

Julia