Alkaako tumma talvi painaa ja olet mahdollisesti haikaillut lomareissusta, auringosta tai ihan vaan hymyilevistä ihmisistä? Etkä muistanut välttämättä hakea edes vaihtoon ensi syksylle? Ei hätää… vielä on mahdollisuus päästä kansainväliseen tunnelmaan ainakin ensi syksynä, nimittäin kv-tuutorina toimiessa. Kv-tuutorhaku aukeaa 24.2.2020 jatkuen 8.3.2020 asti. Hae ihmeessä tuutoriksi niin varmistat kansainvälisen tunnelman takaamisen ensi syksyksi!
Nyt kerron kuitenkin teille viimeaikaisia kv-kuulumisia. Selätimme nimittäin tätä ainaista kaamosta vuoden ensimmäisillä Johto ry:n järjestämillä kv-sitseillä talvisessa After-ski tunnelmassa 20.2.2020 torstaina. Sitsit oli huikea menestys! Lähemmäs 90 sitsaajaa, joista iso osa ensikertalaisia, pääsivät oppimaan suomalaisen sitsikulttuurin saloja. Vaikka eipä olisi uskonut, että niin moni oli ensikertalainen. Siihen malliin sitsikansa lähti mukaan laulamaan huikeita englanninkielisiä versioita suomalaisista sitsibiiseistä. Klubi 57 raikasi niin, että kuului varmaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Rangaistuksia jaettiin myös huolella ja pian senkin myötä kansainvälinen sitsikansa pääsi jyvälle suomalaisesta perinteestä suomalaisten konkarien tuella.
Maat ja maanosat olivat myös hyvin edustettuina sitseillä. Sitsaajia oli Aasian maista, Amerikasta, Australiasta ja tietenkin Euroopasta kuten: Saksasta, Unkarista, Liettuasta, Espanjasta, Italiasta, Ranskasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Hollannista. Tiedekuntamme vaihto- ja tutkinto-opiskelijat tulevat myös ympäri pallon, eikä ole yhtä maata, joka erottuisi joukosta eniten edustettuna.
Sitsit, kuten muutkin isommat kansainväliset tapahtumat ainejärjestössämme, toteutuvat vuosittain yhdessä muiden Johtamisen ja talouden tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa: Boomin ja Iltakoulun. Yhteistyö kansainvälisyysvastaavana toimiessa onkin merkittävää Boomin ja Iltakoulun kv-vastaavien kanssa sekä Johto ry:n kv-vastaavan ohjauksessa. Yhteistyö myös muiden, kuten Hervannan kampuksen järjestöjen, kanssa on myös tiivistymään päin. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on tärkeää, sillä kansainvälisyys tulee tulevaisuudessa todennäköisesti näkymään yhä enemmän yliopistossamme. Tästä kertoo jo vuosittain kasvavat hakijamäärät kansainvälisille opintolinjoille.
Kannustankin kaikkia tutustumaan ja osallistumaan myös kansainväliseen toimintaan opiskelujen aikana.
Kv-vastaava Anna