In English below
MITÄ? Staabi ry:n yhdistyksen ylimääräinen kokous
MISSÄ? Tampereen yliopisto, Päätalo A4 ja Zoom
MILLOIN? Keskiviikko 25.9.2024 klo 17.00 alkaen
KENELLE? Staabi ry:n jäsenille (huom! jäsenyys tarkistetaan kaikilta kokoukseen saapuvilta)
STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien yhdistys ry:n yhdistyksen ylimääräinen kokous järjestetään keskiviikkona 25.9.2024 klo 17.00 alkaen. Fyysisenä kokouspaikkana toimii luentosali Päätalo A4, Tampereen yliopisto (Kalevantie 4, 33100 Tampere). Kaikilta kokoukseen saapuvilta henkilöiltä tarkistetaan Staabin jäsenyys.
Etäosallistuminen ja ohjeet:
Yhdistyslain 17 § mukaan ”Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että 1 momentissa tarkoitettuun yhdistyksen kokoukseen saa osallistua myös siten, että jäsen voi käyttää täysimääräisesti päätösvaltaansa tietoliikenneyhteyden ja muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana, jollei säännöissä rajoiteta tai kielletä tällaisen kokouksen järjestämistä”. Staabin hallitus on kokouksessaan 21/2024 päättänyt, että etäosallistuminen on mahdollista yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa.
Etäosallistujilta vaaditaan oman laitteensa kautta osallistumista, jotta äänivaltaisten määrä on mahdollista laskea. Lisäksi jokaiselta osallistujalta vaaditaan Zoom-nimeksi omaa nimeä, jotta jäsenien tunnistaminen kokouksen aikana tapahtuu helpommin. Mahdollinen äänestäminen tapahtuu Zoomin reaktioilla. Jokaiselta kokoukseen osallistuvalta tarkistetaan Staabin jäsenyys ennen kokoukseen päästämistä. Etäosallistuminen onnistuu Zoomin kautta:
Sähköpostilistalle keskiviikkona 11.9.2024 tulleen viestin liitteistä löydätte kokouksen esityslistan ja hallituksen esityksen muutoksesta huomionosoitusohjesääntöön.
Nähdään yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa eli ylkossa!
Tapahtuma on esteetön.
Lisätietoja tapahtumasta saat puheenjohtaja Ada Siikaluomalta (puheenjohtaja@staabi.fi, Telegram: adajuulia)
GRAFFAKIITOS: Ada Siikaluoma
Mitä tehdä, jos näet tai koet epäasiallista käytöstä Staabin toimintaympäristössä?
– Tapahtumissa häirintä-, kiusaamis ja epäasiallisissa tilanteissa yhteyshenkilönä toimivat palautetyöryhmän jäsenet. Palautetyöryhmään kuuluvat puheenjohtaja Ada Siikaluoma, kolmiovastaava ja varapuheenjohtaja Ella Lavaste, tuutor- ja yhdenvertaisuusvastaava Magdalena Honkasalo ja projektivastaava Akseli Laiho. Mikäli palautetyöryhmän jäseniä ei ole paikalla, voit ottaa yhteyttä muuhun hallituksen jäseneen.
– Tapahtumien jatkoina olevat baarit eivät kuulu Staabin viralliseen toimintaympäristöön, jolloin häiritsevästä käyttäytymisestä tulee ilmoittaa ensisijaisesti ravintolan henkilökunnalle.
– Tapahtuman ulkopuolella voit ottaa yhteyttä tukihenkilöön. Staabin tukihenkilöinä toimii Riikka Hämäläinen ja Ville Jaara. Tukihenkilöt käsittelevät yhteydenotot tapahtuman ulkopuolella ja heidät tavoittaa parhaiten joko Telegramissa @riikkahamalainen ja @jaaraville tai sähköpostitse tukiriikka@staabi.fi ja tukiville@staabi.fi.
– Halutessasi voit myös ottaa yhteyttä TREY:n häirintäyhdyshenkilöön sähköpostilla, puhelimitse tai TREYn häirintälomakkeella. Yhteystiedot löytyvät TREYn verkkosivuilta.
– Häiritsevästä käytöksestä voit myös ilmoittaa Staabin verkkosivuilta löytyvän häirintälomakkeen kautta. Häirintälomakkeet menevät yhdenvertaisuusvastaavalle ja ovat vain yhdenvertaisuusvastaavan luettavissa.
Kokemukset ovat yksilöllisiä ja toimenpiteet tapauskohtaisia. Jokainen yhteydenotto käsitellään luottamuksellisesti ja jatkotoimenpiteisiin ryhdytään vain sinun suostumuksellasi.
——-
Event will be held in Finnish
WHAT? Staabi ry’s additional general meeting
WHERE? Tampere University, Päätalo A4 and Zoom
WHEN? September 24th, 5.00 P.M
TO WHOM? Members of Staabi ry (Note that the membership will be checked when entering the meeting room)
Staabi ry is organizing the additional general meeting. The meeting’s agenda and other documents have been sent to the associations e-mail list. You can participate in the meeting also via Zoom due to the Associations Act clause 17. The link to the Zoom:
https://tuni.zoom.us/j/64811605781?pwd=7pUn1DAODCJaUW3LTjaPJYoZOLpBJP.1
The space is fully accessible.
If you have questions, please contact the board’s chairman Ada Siikaluoma (puheenjohtaja@staabi.fi, Telegram: adajuulia)
Thanks for the graphs: Ada Siikaluoma
What to do if you see or experience inappropriate behavior in Staabi’s operating environment?
– For incidents of harassment, bullying and inappropriate situations, members of the feedback team are the contact point. The feedback team consists of Ada Siikaluoma (Chairperson), Ella Lavaste (Kolmiot Manager and Vice-Chairperson), Magdalena Honkasalo (Tutoring and Equality Manager), and Akseli Laiho (Project Manager). If the members of the feedback group are not present, you can contact another board member.
– Bars that are continuations of events are not part of Staabi’s official operating environment, in which case disturbing behavior should be reported primarily to the restaurant’s staff.
– Outside the event, you can contact a support person. Staabi’s support persons are Riikka Hämäläinen and Ville Jaara.
– You can also contact TREY’s harassment contact person by email or using TREY’s harassment form. Contact information can be found on TREY’s website.
– You can also report disruptive behavior via the harassment form found on Staabi’s website. Harassment forms go to the equality officer and can only be read by the equality officer.
– Experiences are individual and measures are case-specific. Every contact is treated confidentially and further measures are taken only with your consent.