Toimihenkilöt

Hallituksen lisäksi yhdistyksen asioista vastaavat toimihenkilöt, jotka työskentelevät tietyillä sektoreilla.

Toimihenkilöiden tehtävä on yleensä käytännönläheisempi kuin hallituksen jäsenen ja sidottu yleensä tarkemmin tiettyyn projektiin tai vastuualueeseen.

Alumnivastaava

Mikael Malkamäki ja Niina Virtanen
alumnit(at)staabi.fi

 

Alumnivastaavien tehtävänkuvaan kuuluu yhden alumintapahtuman järjestäminen. Tehtävänkuvaan kuuluu myös yleinen alumnitoiminnan aktivointi.

 

Kolmiotoimihenkilö

Hanna Vähävuori
kolmiotoimihenkilo(at)staabi.fi

Kolmiotoimihenkilön tehtävänkuvaan kuuluu kolmiovastaava Artturi Lindemanin oikeana kätenä toimiminen: kolmiotoimihenkilö auttaa kolmiobileiden ideoinnissa osana kolmen järjestön muodostamaa kolmiotiimiä sekä bileiden valmistelujen käytännön järjestelyissä, kuten mainosten levittämisessä. Tänä vuonna kolmiotoimihenkilö hoitaa myös Kolmioiden grafiikat.

 

Kansainvälisyysvastaava

Tilda Lattu
international(at)staabi.fi

Kansainvälisyystoimihenkilö eli kv-toimihenkilö vastaa ainejärjestön kansainvälisestä toiminnasta. Kv-toimihenkilö rekrytoi ja järjestää kv-tuutorointia kansainvälisille opiskelijoille, järjestää kansainvälisiä tapahtumia ja hoitaa kv-asioihin liittyvää viestintää. Kv-toimihenkilö toimii tiiviissä yhteistyössä Johtamiskorkeakoulun Ylioppilaiden (JKY) kanssa.

 

Vuosijuhlavastaava

Julius Tavasti
vuosijuhla(at)staabi.fi

Vuosijuhlavastaava vastaa Staabin 52-v vuosijuhlista. Hän myös kokoaa vuoden aikana vuosijuhlatiimin, jotka avustavat häntä tässä tehtävässä.

 

Aikuisopiskelijatoimihenkilö

Elina Laitila

aikuisopiskelijat@staabi.fi

 

Aikuisopiskelijatoimihenkilö toimii hallituksen linkkinä Staabin aikuisopiskelijoihin. Hän myös järjestää aikuisopiskelijoille tapahtumia, kuten saunailtoja.

 

Tapahtumatoimihenkilö

Anni Vehmaa
tapahtumatoimihenkilo(at)staabi.fi

Tapahtumatoimihenkilö avustaa tapahtumavastaavia tapahtumien järjestelyissä ja on vastuussa muutaman tapahtuman järjestämisestä.

 

Ympäristövastaava

Patrick Hanska
toimitus(at)staabi.fi

Ympäristövastaava on vastuussa Staabin toiminnan ja tapahtumien ympäristöystävällisyydestä. Hänen tehtävänkuvaansa kuuluvat esimerkiksi kierrätyksen organisoiminen, eettisen kulutuksen kysymykset, sekä muut mahdolliset ympäristöä koskevat asiat.

Valokuvatiimin vastuuhenkilö

Suvi Tiilimäki

Valokuvatiimin vastuuhenkilö valitsee ja muokkaa tapahtumista otetut kuvat. Hän myös ylläpitää Staabin kuvagalleriaa