Säännöt

Yhdistyksen säännöt
(hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 19.11.2015)

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

2 § Toiminta ja tarkoitus

STAABI ry:n tarkoituksena on toimia Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien etujärjestönä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokous-, keskustelu-, koulutus- ja ajanviettotilaisuuksia, pyrkii edistämään hallintotieteiden opiskelijoiden ja työelämän vuorovaikutusta, pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhdistyksiin ja kerhoihin, harjoittaa opintoneuvontaa ja -yhteistyötä sekä osallistuu ylioppilaskunnan toimintaan.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa raha-avustuksia, järjestää pienimuotoista varainhankintaa sekä antaa pienimuotoisia avustuksia toimintansa tukemiseksi perustetuille ainekerhoille.

3 § Jäsenyys

Yhdistyksen jäseniä ovat:

1) Varsinaiset jäsenet. Varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä Tampereen yliopistossa hallintotieteiden kandidaatiksi, maisteriksi, lisensiaatiksi tai tohtoriksi opiskelevat, jotka ovat maksaneet syyskokouksessa määrätyn jäsenmaksun. Suoritettuaan jäsenmaksun varsinaisen jäsenen on ilmoitettava yhdistyksen jäsenluetteloa varten täydellinen nimi ja kotipaikka. Jäsen erotetaan yhdistyksestä tutkinto-oikeuden päättyessä.

2) Kannatusjäsenet, jotka voivat olla luonnollisia henkilöitä tai oikeustoimikelpoisia yhteisöjä, jotka ovat maksaneet syyskokouksessa määrätyn kannatusjäsenmaksun. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

3) Kunniajäsenet, joille yhdistyksen syyskokous on kunniajäsenyyden myöntänyt. Kunniajäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut merkittävällä tavalla yhdistyksen hyväksi tai joka muutoin on huomattavasti edistänyt hallintotieteiden asemaa yhteiskunnassa. Kunniajäsenillä on oikeus osallistua yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin ilman pääsymaksua. Kunniajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.

4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla eroamisestaan lainmukaisesti. Erotessaan jäsen menettää hänelle kuuluvat jäsenoikeudet.

Yhdistyksen jäsen, joka toiminnallaan yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa, voidaan erottaa hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa 2/3 ääntenenemmistöllä. Tässä kokouksessa on asianosaisella oikeus tulla kuulluksi.

5 § Jäsenmaksu

Yhdistyksen jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruudesta päätetään yhdistyksen syyskokouksessa. Jäsenmaksu on kertaluonteinen ja kannatusjäsenmaksu on vuotuinen.

6 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous sekä muut tarpeelliset ylimääräiset kokoukset.

Yhdistyksen kokoukset ovat laillisesti koollekutsuttuja ja päätösvaltaisia, kun niistä on ilmoitettu jäsenistölle vähintään kymmenen (10) päivää ennen yhdistyksen verkkosivuilla ja yhdistyksen sähköpostilistalla tai yhdistyksen ilmoitustaululla.

Yhdistyksen kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri ja jonka tarkastavat pöytäkirjantarkastajat.

Yhdistyksen kokouksissa suoritettavissa äänestyksissä ratkaisee yksinkertainen ääntenenemmistö, paitsi niissä tapauksissa, joissa nämä säännöt toisin määräävät. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan kanta, paitsi vaaleissa ja lippuäänestyksessä, joissa ratkaisee arpa. Mikäli yksikin jäsenistä vaatii suljettua lippuäänestystä, ja ehdotusta kannatetaan, pantakoon se toimeen.

7 § Yhdistyksen kevätkokous

Yhdistyksen kevätkokous on pidettävä maaliskuun 31. päivään mennessä.

Yhdistyksen kevätkokouksessa:

1) esitetään edeltävän toimikauden hallituksen toimintakertomus;

2) esitetään tilintarkastajien/toiminnantarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös edelliseltä toimikaudelta; sekä

3) päätetään vastuuvapaudesta edellisen toimikauden hallitukselle.

8 § Yhdistyksen syyskokous

Yhdistyksen syyskokous on pidettävä joulukuun 15. päivään mennessä.

Yhdistyksen syyskokouksessa:

1) päätetään jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruudesta;

2) hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle tilikaudelle;

3) päätetään uusista kunniajäsenistä hallituksen esityksen pohjalta;

4) valitaan yhdistykselle seuraavalle toimikaudelle hallitus: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä muut hallituksen jäsenet. Hallituksessa on oltava vähintään yhteensä neljä (4) ja enintään kolmetoista (13) henkilöä; sekä

5) valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet seuraavaksi tilikaudeksi.

9 § Yhdistyksen ylimääräinen kokous

Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Kokous on tällöin pidettävä kuukauden (1) kuluessa vaateen esittämisestä.

Yhdistyksen ylimääräinen kokous voidaan pitää myös, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi.

10 § Hallitus

Yhdistyksen kokousten päätösten täytäntöönpanosta ja asioiden hoidosta vastaa hallitus. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja sekä muut yhdistyksen syyskokouksessa valitut hallituksen jäsenet. Työnjaostaan hallitus päättää itse. Hallituksen toimikausi alkaa 1.1 ja päättyy 31.12.

Hallitus voi nimittää jaostoja, toimikuntia ja toimihenkilöitä harkitsemiinsa tehtäviin.

11 § Hallituksen kokous

Hallituksen kokous on laillinen, kun siitä on ilmoitettu hallituksen jäsenille henkilökohtaisesti vähintään yksi (1) vuorokausi aikaisemmin. Mikäli hallituksen kokouksessa joudutaan äänestämään, sovelletaan tällöin näiden sääntöjen 6 §:n 4 momenttia.

Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä. Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja on velvollinen kutsumaan hallituksen koolle kolmen (3) hallituksen jäsenen sitä häneltä pyytäessä.

Yhdistyksen hallituksen kokouksessa voidaan käyttää etäosallistumismahdollisuutta, mikäli kaikki paikalla olevat hallituksen jäsenet siihen ennen kyseistä hallituksen kokousta suostuvat.

12 § Hallituksen jäsenen eroaminen ja erottaminen

Hallituksen jäsen voi erota kesken toimikautensa ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle.

Yhdistyksen kokous voi erottaa hallituksen jäsenen 2/3 ääntenenemmistöllä, mikäli hän on jatkuvasti estynyt osallistumaan hallituksen toimintaan tai toistuvasti laiminlyö hallitusvelvoitteensa.

Yhdistyksen kokous päättää, valitseeko se erotetun jäsenen tilalle uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

13 § Nimenkirjoitus

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja, aina kaksi yhdessä. Kuitenkin siten, että toinen nimenkirjoittajista on joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Yhdistyksen laskut hyväksyy puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

14 § Tilinkäyttöoikeus

Yhdistyksen tilinkäyttöoikeus on puheenjohtajalla, varapuheenjohtajalla ja taloudenhoitajalla. Lisäksi hallitus voi päätöksellään myöntää tilinkäyttöoikeuden myös muulle hallituksen jäsenelle.

15 § Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi alkaa tammikuun 1. päivänä ja päättyy samana vuonna joulukuun 31. päivänä.

Tilit on jätettävä tilintarkastajille/toiminnantarkastajille viimeistään kuukausi (1) ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien tulee palauttaa tilit lausuntoineen viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajat/toiminnantarkastajat valitaan syyskokouksessa tarkastamaan seuraavan tilikauden tilit.

16 § Yhdistyksen huomionosoitukset

Yhdistyksen hallitus voi myöntää ansioituneille jäsenille huomionosoituksia, joista säädetään tarkemmin huomionosoitusohjesäännössä. Ehdotuksen huomionosoituksen saajasta voi tehdä jokainen yhdistyksen jäsen yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti.

17 § Yhdistyksen juhlanauha

Yhdistyksellä on akateemisissa tilaisuuksissa ja yhdistystä edustettaessa käytettävä juhlanauha, josta säädetään tarkemmin juhlanauhaohjesäännössä.

18 § Sääntöjen muutos

Ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta on tehtävä kirjallisena hallitukselle. Ehdotuksen voi tehdä yhdistyksen hallitus tai yhdistyksen jäsen.

Ehdotus käsitellään hallituksen valmistelemana seuraavassa yhdistyksen kokouksessa. Jos ehdotusta ei hyväksytä yksimielisesti, sen on saatava äänestyksessä vähintään ¾ annetuista äänistä puolelleen tullakseen hyväksytyksi.

19 § Yhdistyksen purkaminen

Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä samassa järjestyksessä kuin sääntöjen muuttaminen. Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan yhdistyksen tarkoitusta edistävään toimintaan. Varojen tarkemmasta kohdentamisesta päätetään purkamisesta päättävässä kokouksessa.

Päätös yhdistyksen purkamisesta tehdään kahdessa vähintään yhden (1) kuukauden välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Päätöksen on saatava molemmissa kokouksissa taakseen ¾ ääntenenemmistö. Ennen ensimmäistä purkamista koskevan kokouksen pitämistä on tieto kokouksesta annettava erikseen myös kolmelle (3) viimeisimmälle yhdistyksen hallituksen puheenjohtajalle.

20 § Muut säännökset

Muutoin yhdistyksen toiminnassa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.